Hölmöläissadut

Sadut kertovat hölmöläisten seikkailuista, merkillisistä keksinnöistä ja ainutlaatuisesta viisaudesta. Suuri nerous ja suuri tyhmyys ovat kautta aikojen kulkeneet käsi kädessä. Hölmöläisiä on pidetty liika viisaina ja päinvastoin. Vain tuo jalo väki keksi kantaa säkeissä valoa ikkunattomaan pirttiin ja kylvää peltoon suolansiemeniä. Hölmöläiset ovat vaeltaneet halki maailmanhistorian Antiikin Kreikasta asti, mutta harva on tunnustanut kuuluvansa joukkoon.

Tutustu hölmöläissatuun jotka ovat vanhoja suomalaisia kansantarinoita:

Puittenkaato

Hölmölän kylässä ei ollut yhtään taloa. Hölmöläiset asuivat, elivät, nukkuivat ja laittoivat ruokaa taivasalla. Eräänä päivänä joku heistä keksi, että olisipa mukavaa, jos olisi oma talo. Yhdessä asiaa tuumittuaan hölmöläiset päättivät ryhtyä puuhaan ja rakentaa koko kylän ensimmäisen talon. Seuraavaksi pohdittiin, mistä saadaan hirret taloa varten. Kun pihassa hirsiä ei kerran kasvanut, ne piti hakea metsästä. Hölmöläiset valitsivat joukostaan miehet, jotka lähtivät kirveineen reellä metsään puiden hakuun.

Joltain ajurilta oli pudonnut kirves tien viereen. Hölmöläiset huomasivat sen ja päättelivät, että näin se puiden kaato alkaa. He pudottivat omat kirveensä samaan läjään. Kun hölmöläiset lopulta pääsivät puidenkaatopaikalle ja päättivät ryhtyä hommiin, kenelläkään ei ollut kirvestä! Silloin huomattiin, että kirveiden poisheittäminen olikin ollut erehdys. Päiviteltiin, mietittiin ja pohdittiin, kuinka asia ratkaistaisiin. Kallista aikaa menisi hukkaan, jos kirveitä lähdettäisiin tienpenkalta hakemaan. Lopulta joku hölmöläisistä keksi, että yksi mies kiipeää puun latvaan ja taivuttaa sitä, seuraava ottaa tämän jaloista kiinni ja sitä seuraava roikkuu edellisen jaloissa. Näin puu varmasti katkeaisi, kun monta miestä siinä roikkuisi. Idea todettiin hyväksi ja sovittiin järjestys, jossa puuhun kiivetään.

Ensimmäinen kiipesi puun latvasta roikkumaan, toinen roikkui tämän jaloista ja jatkettiin niin, että puu taipui. Latvassa roikkuvan miehen kädet alkoivat livetä. Hän sanoi jaloissaan roikkuville, että pitäkäähän tiukasti kiinni sillä välin kun hän sylkäisee kämmeniinsä. Kun hölmöläinen irrotti kätensä sylkäistäkseen niihin, puu singahti pystyyn ja miehet putosivat rymähtäen maahan. Ei saatu puuta nurin sillä tavalla. Oli pakko lähteä hakemaan kirveet, vaikka siihen aikaa tuhraantuikin.

Niin hölmöläiset lähtivät kirvesröykkiön luo. Kirveitä ei voinut kantaa läjässä, jotteivät suurella vaivalla teroitetut terät tylsyisi ja menisi lovelle. Kirveet oli syytä viedä varovasti yksitellen. Niin tehtiin. Kirves tuli kuljettaa terä edellä niin, ettei tuuli vahingoittaisi sitä, vaan hioisi sen vieläkin terävämmäksi. Kirveet haettiin yksitellen viimeistä myöten.

Ennen puiden kaatoa pohdittiin vielä, missä järjestyksessä työ olisi viisainta tehdä: kaataako vai karsiako puu ensin. Tultiin siihen tulokseen, että puu on parempi karsia pystyssä ja vasta sitten kaataa. Näin säästyisi aikaa, siitä oltiin yhtä mieltä.

Hölmöläiset kiipesivät puuhun peräperää ja hakkasivat oksat mennessään, kunnes runko oli ihan paljas. Muiden ollessa puussa, yksi mies oli maassa. Hän alkoi hakata puuta nurin. Puussa olevat eivät pudonneet, koska pihka oli liimannut heidät runkoon kiinni. Lopulta puu kaatui ja kiinni liimautuneet miehet irrotettiin yksitellen. Samaa rataa jatkettiin, kunnes huomattiin, että työ edistyi kovin hitaasti. Mietittiin, olisiko sittenkin parempi kaataa puut ensin ja sen jälkeen karsia ne. Näin päätettiin yksissä tuumin tehdä ja pihkantuoksuinen puupino kasvoi joutuisaan.

Hirrenveto

Puut oli kaadettu ja pinottu valmiiksi. Koska taloa ei ollut tarkoitus rakentaa metsään, vaan Hölmölän mäelle, puut piti kuljettaa kylään. Hirret lastattiin rekeen pitkittäin, mutta näin ei saatu kaikkia puita mahtumaan mukaan. Puita ei kuitenkaan haluttu viedä kahdessa erässä, vaan kaikki kerralla, ettei aikaa menisi hukkaan.

Joku hölmöläisistä keksi, että jos laitetaan puut poikittain, ne varmasti mahtuvat kyytiin. Yksissä tuumin purettiin valmis pino. Hirret kuormattiin rekeen uudelleen, tällä kertaa poikittain.

Nyt kaikki puut mahtuivat mukaan, mutta reki oli hirmuisen raskas. Töin tuskin hevonen pystyi vetämään rekeä. Sitä autettiin työntämällä. Askel kerrallaan edettiin hakkuuaukealla eteenpäin.

Kun saavuttiin tielle, matka tyssäsi. Kuorma oli niin leveä, että se jäi kiinni tien vieressä kasvaviin puihin.

Keksittiin, että jos tien vieruksen puut kaadetaan, niin kuorma mahtuu kulkemaan. Niin päätettiin tehdä ja ryhdyttiin puita kaatamaan.

Kukko tepasteli paikalle oljenkorsi pyrstöönsä tarttuneena. Joku hölmöläisistä huomasi tämän ja totesi: Onpa viisas kukko! Paljon meitä hölmöläisiä viisaampi, koska vetää kortta pitkittäin. Pitkittäin puupinokin saataisiin mahtumaan tielle. Niinpä päätettiin palata takaisin puidenkaatopaikalle, purkaa kuorma ja kasata se uudelleen pitkittäin. Näin puut saatiin kuljetettua kylään.

Salvostyöt

Kun rakennushirret lopulta oli saatu Hölmölän kylään, oli aika aloittaa rakennuspuuhat. Mietittiin ja pohdittiin, kuinka talo tehtäisiin. Pikkuhiljaa talon seinät alkoivat nousta, kunnes tuli vastaan muita lyhyempi hirsi.

Aprikoitiin, mitä sille pitäisi tehdä. Joku keksi, että kaksi vahvaa miestä ottaa hirren molemmista päistä kiinni ja vetää samalla, kun muutama muu hakkaa pölliä keskeltä ohuemmaksi. Näin puu saataisiin venytettyä toisten puitten mittaiseksi. Mutta ei puu siitä pidentynyt, vaan pysyi omapäisesti mitassaan. Itsepäistä puuta sätittiin ja moitittiin. Jukuripää päätettiin heittää sivuun mätänemään. Joku kuitenkin esteli, sillä eihän kallista puuta voinut heittää hukkaan.

Asiaa pohdittuaan yksi keksi, että jos sahataan kaikki muutkin puut samanmittaisiksi, niin saadaan tämäkin käyttöön. Idea sai kannatusta. Jo pystyssä olleet seinät purettiin ja hirret sahattiin lyhyemmiksi. Uusi talo pystytettiin yli jääneiden hirrenpätkien viereen. Talo tuli valmiiksi.

Uutta taloa ihasteltaessa joku huomasi, että uuni oli muurattu talon ulkoseinään. Hyvä se vaan oli, niin kukaan ei kuolisi nukkuessaan häkään, jos uuni sattuisi savuttamaan.

Talo oli kyllä hieno, mutta yhdestä hölmöläisestä alkoi tuntua, että jotakin puuttui. Joku asia oli unohtunut, mutta hän ei keksinyt mikä. Taloa kierrettiin yhdessä ja tarkasteltiin sisältä ja ulkoa. Kohta kaikki olivat yhtä mieltä siitä, että jotakin puuttui, mutta mitä se olisi. Talo kierrettiin vielä kerran ja mentiin uudelleen sisälle. Siellä oli pilkkopimeää. Edettiin käsikopelolla, kunnes joku sytytti päreen. Silloin hölmöläisillä välähti. Talosta puuttui valo!

Valoa pirttiin

Hölmöläisten talo oli liian pimeä. Koska kukaan ei halunnut olla pimeässä, piti pirttiin saada valoa. Mutta miten? Sitä mietittiin ja pohdittiin niin, että ohimoita jyskytti. Lopulta joku keksi, että maailmahan on valoa täynnä ja heillä on säkkejä, joilla sitä kuljettaa. Jospa he jakaantuisivat kahteen ryhmään, miehet ja naiset omiinsa. Miehet kaappaisivat valoa omiin säkkeihinsä ja veisivät sitä mökkiin. Naiset toisivat säkeillänsä pimeyttä ulos. Niin talo saataisiin valoisaksi.

Idea koettiin hyväksi ja se päätettiin toteuttaa: naiset hakemaan pimeyttä pois ja miehet viemään valoa tilalle. Säkit täyteen valoa, joka oli yllättävän kevyttä, ja sisälle. Talon ovella kävi vilske, kun toiset toivat ja toiset veivät.

Matti kävi joskus katselemassa Hölmölän kylän tapahtumia ja sattui paikalle, kun valoa kuljetettiin. Yksi kylän väestä kertoi Matille, mitä siinä oltiin tekemässä. Matti aprikoi ja teki ehdotuksen asiaan. Sipistyään ja supistuaan aikansa hölmöläiset tulivat siihen tulokseen, että koska heidän tapansa ei ollut tuonut valoa pirttiin kovasta yrityksestä huolimatta, Matin ehdotusta voitaisiin kuunnella.

Matti otti kirveen, saapasteli talolle ja hakkasi seinään pienen reiän, ikkunan. Hölmöläiset menivät sisälle taloon ja ihme, sinne todellakin tulvi valoa ikkunasta. Niin yksinkertainen, mutta hyvä idea! Matti lähti kylästä hölmöläisten tyytyväisyydestä huvittuneena.

Matin mentyä ikkunaa päätettiin laajentaa. Saataisiin lisää valoa. Ikkuna hakattiin suuremmaksi ja vielä suuremmaksi niin, että lopulta koko seinä oli poissa. Mökki oli jo ihanan valoisa, mutta valoa haluttiin vielä lisää. Yksissä tuumin tehtiin ikkunoita lisää niin, että toinenkin seinä hävisi.

Vielä olisi haluttu lisää valoa, mutta kun kolmatta seinää alettiin hakata, koko talo lysähti kasaan. Hölmöläiset olivat hieman suruissaan, kun taloa ei enää ollut. Ei se oikeastaan haitannut, sillä valoa ainakin oli riittämiin.

Akkojen uinti

Hölmölän kylässä oli suuri kukoistava viljapelto. Viljan seassa oli myös paljon sinisiä ruiskukkia. Tuulessa aaltoillessaan pelto näytti kullan- ja sinisenhohteiselta järveltä.

Seitsemän kävelyllä olevaa akkaa huomasi viljapellon luullen sitä järveksi. Auringon paahteessa kalkattamisesta oli tullut kova hiki. Akat halusivat uimaan viilentymään. Ei haitannut, vaikka he eivät osanneet uida, ei tarvinnut mennä syvälle. Kädet yltäisivät pohjaan matalalla.

Akat riisuivat vaatteensa ja menivät veteen, joka kaikkien hämmästykseksi ei ollut ollenkaan syvä. Siellä oli hyvä kieriskellä ja uiskennella, kunnes hiki oli kuivunut. Akat nousivat ja pukivat päällensä. Joku alkoi aprikoida, ettei vaan kukaan olisi hukkunut uintireissulla. Laskemalla se selviäisi.

Yksi akoista laski uimarit ja sai tulokseksi vain kuusi. Akka laski uudelleen, mutta tulos pysyi kuutena. Yksi siis puuttui. Sitten laskija huomasi, että oli unohtanut laskea itsensä mukaan. Hän laski vielä uudelleen: minä, yksi, kaksi, kolme, neljä, viisi, kuusi. Silti vain kuusi! Akka tarkasti vielä laskunsa. Siitä poru alkoi. Yksi oli siis hukkunut. Akat pohtivat kilpaa ja surivat, kuka heistä oli se hukkunut. Voi sitä parkumisen määrää.

Matti oli matkalla Hölmölään kyselemään kuulumisia ja sattui paikalle. Porun kuullessaan hän ihmetteli sen syytä. Akat kertoivat itkevänsä sitä, että yksi heistä oli hukkunut.

Matti kehotti akkoja painamaan nenänsä santaan. Akat tottelivat hieman kummissaan. Kun sitten nenän jättämät kuopat laskettiin, niin seitsemänhän niitä oli, aivan niin kuin pitikin. Kukaan ei siis ollut hukkunut ja akat olivat tyytyväisiä.

Hölmöläistarinat sivulta: http://www.viivi.fi/holmolaiset/holmolaiset.htm